Lajikkeella voidaan tarkoittaa montaa eri asiaa.
Jos ajatellaan vaikkapa omenalajikkeita, tyrnilajikkeita ja muita puuvartisia hyötykasveja, lajikkeella tarkoitetaan yksinkertaisesti kloonattuja kasveja alkuperäisestä emokasvista. Emokasvit on valittu tuhansien siemensyntyisten taimien joukosta.
Jos taas ajatellaan peltoviljakasvien lajikkeita, ne ovat kasvinjalostuksella luotuja siemenpopulaatioita joissa jokainen siemen on erilainen mutta tiettyjen ominaisuuksien osalta vaihtelu pysyy tietyissä rajoissa.
Hamppulajikkeista puhuttaessa voidaan tarkoittaa siemenpopulaatiota, kuten Finola tai sitten kloonattuja, pistokkaista lisättyjä kasveja. Monissa maissa kloonitaimia tuotetaan ja myydään hampun kasvattajille. Hampun kloonitaimien tekeminen onnistuu kuitenkin vain valojaksollisille hampuille, jotka voidaan palauttaa vegetatiiviseen vaiheeseen pidentämällä valojaksoa. Näin kasvi lopettaa kukkimisen ja alkaa tuottaa uusia oksia, joista voidaan tehdä pistokkaita.
Pistokaslisäyksessä on kuitenkin ongelmia, puhuttiinpa sitten tyrnistä tai hampusta. Jokainen kloonauskerta heikentää kasvin elinvoimaisuutta ja lisää mahdollisuuksia bakteeri- ja viruskontaminaatioon. Ehkä suurin ongelma on geeniperimän kapeus.
Suomessa on viime vuosikymmenet tukeuduttu tyrnin viljekyssä venäläisiin mannerilmastosta peräisin oleviin suurimarjaisiin ja lähes piikittömiin lajikkeisiin. Karujen kokemusten kautta on havaittu etteivät nämä lajikkeet kestäneetkään Suomen ilmasto.-oloja. Yhdellä tyrniviljelmällä on voinut olla muutamia lajikkeita ja koko maankin mitassa viljelyssä on ollut vain kymmenkunta lajiketta joista vain pari kotimaista alkuperää. Kun ymmärretään, että jokainen näistä lajikkeista on tulosta yhden siemenestä syntyneen kasvin koonauksesta nähdään kuinka vähäisen vaihtelun varassa koko tyrnin viljely on ollut.
Mutta ratkeaisiko ongelma edes sillä että tuotettaisiin kotimaisista tyrnikannoista kloonilajikkeita?
Perusongelmat säilyisivät. Tautien leviäminen ja geneettisen pohjan kapeus.
Pohjoinen Aurinko on kehittämässä uutta konseptia tyrnin taimituotantoon. Olemme löytäneet rannikon luonnontyrneistä hyväsatoisia, lähes piikittömiä ja helposti poimittavia tyrnipensaita. Olemme aloittaneet näiden emokasvien siemenistä taimituotannon. Jos tyrniviljelmän perustaa siementaimista, viljelmässä jokainen tyrni on hieman erilainen ja se vaihtelu on arvokasta pääomaa sopeuduttaessa ilmastoon ja säiden vaihteluun. Mutta tukeutumalla hyvien emojen siementaimiin kehitetään eteenpäin populaation genetiikkaa ja tehdään samanlaista kasvinjalostusta kuin peltoviljelyn populaatiolajikkeilla. Jos näin perustettaisiin tyrnitarhoja myös luonnonvalinta veisi genetiikkaa eteenpäin. Huonot genotyypit karsiutuisivat pois mutta vaihtelu turvaisi sen etteivät kaikki kuolisi kuten kloonilajikkeilla on tapahtunut
Suomen oloihin ei kloonattuja hamppulajikkeita voida kehittää mutta ns. feminisointi ja sen avulla lajikkeiden tuottaminen on lähestulkoon kloonaamista. Kun valittu emikasvi hermautetaan ja pakotetaan tekemään siitepölyä ja kun tällä pölytetään toinen valittu emikasvi, saadaan siemeniä, joissa yhdistyvät kahden valitun emikasvinominaisuudet. Ja jokainen siemen kaiken lisäksi tuottaa vain emikasveja. Näin feminisoinnissa tuotetut siemenet ovat kyllä erilaisia keskenään, mutta geneettinen pohja on kapea.
Menetelmä on suosittu sillä sen avulla voidaan tuottaa nopeasti uusi vakaa siemenkanta ja siemenen myyjälle siinä on se etu että asiakas joutuu ostamaan aina uudet siemenet.
Mitä kapeampi geeniperimä siemenpopulaatiossa on, sitä alttiimpi populaatio on erilaisille kasvukauden häiriöille. Ulkoviljelyssä feminisoidut siemenet ovat riski.
Pohjoinen Aurinko käyttää feminisoituja siemeniä vain risteytyksissä eli hankimme kiinnostavia feminisoituja siemeniä ja pölytämme niistä syntyviä kasveja omilla cbd-linjoilla. Näin rikastamme populaatiota hyvillä ominaisuuksilla. Mielellämme kuulemme suosituksia vahvoista autoflower cbd-lajikkeista.
On hyvä myös muistaa, ettei laji ole sama kuin lajike. Lajiksi sanotaan organismeja, jotka pystyvät tuottamaan keskenään lisääntymiskykyisiä jälkeläisia. Kasvilajike on puolestaan ihmisen risteytyksillä ja valinnoilla työstämä osapopulaatio lajista.
Hamppu on yksi laji, josta on kehitetty satoja lajikkeita ja tuhansia paikallislajikkeita ja maatiaiskantoja.
Yleisesti historiallisista syistä erotellaan hamppulaji kolmeen haaraan: indica, sativa ja ruderalis, mutta kaikki hamput kyllä risteytyvät keskenään ja tuo jaottelu ei oikein sovi nykypäivään, jossa globaalin siemenvaihdon ja risteytysten vuoksi genetiikat ovat sekoittuneet.
Iso ja todellinen jako hamppulajilla on jako valojaksollisiin etelän hamppuihin ja autoflowereihin, pohjoisen pitkän päivän lajikkeisiin. Etelän valojaksoa vaativat hamput eivät pohjoisessa kuki ennenkuin syyskuussa jolloin valojakso on niille sopiva.
Onneksi kuitenkin etelän lajikkeisiin voidaan risteytyksillä siirtää autoflower ominaisuus ja näin on saatu suuri määrä autoflower lajikkeita pohjoiseen rohtokasvituotantoon. Otamme mielellään vastaan suosituksia valojaksollisista lajikkeista, joista halutaan genetiikkaa pohjoisen viljelyyn.
